Kartta - Junagadh (Jūnāgadh)

Junagadh (Jūnāgadh)
Junagadh on Intian Gujaratin osavaltiossa sijaitseva, noin 320 000 asukkaan kaupunki, joka toimii samannimisen piirikunnan hallinnollisena keskuksena. Kaupunki sai nykyisen nimensä brittihallinnon aikana vuonna 1820. Kaupungin lähistöllä sijaitseva Girin kansallispuisto on tärkeä leijonien suojelualue.

Junagadhin varhaisesta historiasta on jäänteinä 200-luvulta ennen ajanlaskun alkua ulottuvia buddhalaisia kaiverruksia. Keisari Ašoka rakennutti alueelle ediktinsä ja kastelujärjestelmän. Kaupungin ympärillä sijaitseva Girnar-vuoristo on koti useille hindulaisille ja jainalaisille temppeleille. Jainalaisen uskonnon merkkihenkilö Neminathan väitetään valaistuneen alueella, minkä vuoksi alueella on jainalaisille uskonnollista merkitystä. Vastakkaiset uskonnolliset intressit aluetta kohtaan ovat aiheuttaneet ajoittain riitoja molempien uskontojen välille.

Gujaratin islaminuskoinen sulttaani Mahmud Begada valtasi Junagadhin vuonna 1473 hindulaisilta rajputeilta. Muslimiruhtinaiden valta alueella kesti vuoteen 1947 saakka. Brittiläisen siirtomaavallan poistuttua Intiasta, heidän entisen vasalliruhtinaskuntansa, Junagadhin hallitsija Mohammad Mahabat Khanji III päätti liittää maansa osaksi Pakistania. Valtakunnan väestö, jonka keskuudessa hindut muodostivat enemmistön ei hyväksynyt päätöstä ja vaati alueen liittämistä Intiaan. Kapinaliikkeen johtajana toimi Samaldas Gandhi. Entisen hallitsijan paettua perheensä kanssa Pakistaniin järjestettiin kansanäänestys, jossa 91 prosenttia halusi liittyä osaksi Intiaa.

 
Kartta - Junagadh (Jūnāgadh)
Kartta
Google Earth - Kartta - Junagadh
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Junagadh
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Junagadh
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Junagadh
OpenStreetMap
Kartta - Junagadh - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Junagadh - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Junagadh - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Junagadh - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Junagadh - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Junagadh - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Junagadh - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Junagadh - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Junagadh - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Junagadh - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Intia
Intian lippu
Intian tasavalta eli Intia on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
INR Intian rupia (Indian rupee) ₹ 2
ISO Kieli
AS Assami (Assamese language)
BN Bengalin kieli (Bengali language)
BH Bihar-kielet (Bihari languages)
EN Englannin kieli (English language)
GU Gudžarati (Gujarati language)
HI Hindi (Hindi)
KN Kannada (Kannada language)
ML Malajalam (Malayalam language)
MR Marathin kieli (Marathi language)
OR Orija (Oriya language)
PA Pandžabi (Panjabi language)
TA Tamili (Tamil language)
TE Telugu (Telugu language)
UR Urdu (Urdu)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bangladesh 
  •  Bhutan 
  •  Kiina 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan